Vammaisyrittäjä vuodesta 2015
En muista, mikä oli lapsena unelma-ammattini, luultavasti kampaaja. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, etten voisi tehdä mitä tahansa ammattia.
Olen ollut syntymästä lähtien vaikeasti vammainen. Sairastan harvinaista lihastautia SMA2.
Minut kasvatettiin olemaan terveiden kanssa. Koskaan ei sanottu, etten voisi tehdä jotakin tai mennä mukaan leikkiin, vaan aina keksittiin keino, jolla pystyin osallistumaan. Opin, että pystyn tekemään asioita, kunhan olosuhteet järjestetään. Elämä sovellettiin minulle sopivaksi. Olen ollut
hyvin onnekas.
Lukion jälkeen opiskelin kaupallista alaa. Olen tehnyt normaalia työpäivää, 50% työpäivää, 60 % työpäivää ja jaksamisen mukaan sovellettua työaikaa. Viime
vuosina en ole jaksanut tehdä täyttä 8 tunnin työpäivää. Tein pääasiassa järjestötöitä ja tulkkivälitystä. Palo oli kuitenkin muualle.
Kun vuonna 2014 seksuaalikasvattajan opinnot avattiin muillekin kuin sosiaali-tai terveysalan tutkinnon omaaville, tilaisuuteni oli tullut. Lähetin Sexpoon hakemuksen. Kerroin hakemuksessa, miten olin työkokemukseni myötä mm. kiertänyt eri asumisyksiköitä ja huomannut tarpeen seksuaalikasvatukselle. Alusta lähtien oli selvää, että minun juttuni olisi vammaisten seksuaalisuus. Halusin, että jokainen voisi kokea, että seksuaalisuus kuuluu kaikille. Tästä tuli missioni ja sellaisena se on pysynyt. Ymmärsin jo asumisyksiköitä kiertäessäni, ettei tämä ollut lainkaan itsestään selvyys.
Opiskelu oli opettavaista aikaa myös minulle. Opin paljon itsestäni ja vaikka koulutus vastasi odotuksiani, se oli rankkaa. Tajusin, etten pysty tekemään samaan aikaan töitä ja opiskella. Valitsin opiskelun, koska se tuntui juuri siltä, mitä halusin. Minulle oli täysin selvää, että valmistumisen jälkeen perustan oman yrityksen ja teen rakastamaani työtä omalla tavalla omiin nimiini. Valmistuin vuonna 2015 ja Ilon Kipinä näki päivänvalon jo puoli vuotta myöhemmin.
Miksi yrittäjäksi?
Suurin syy yrittäjyyteeni oli, että voin itse järjestää työni ja pystyn tekemään ne juuri silloin ja siten kuin minulle sopii. Niin ajallisesti kuin määrällisestikin. Yrittäjyyden lisäksi halusin jättää aikaa ja voimia järjestötyölle, joka on minulle myös tärkeää. Halusin päättää itse, miten toteutan tätä ammattia.
Yritystoiminta vahvisti käsitystäni, että vammaiset on se kohderyhmä, jonka kanssa haluan tehdä töitä. Haluan, että kaikki maailmassa tietäisivät, että seksuaalisuus kuuluu kaikille.
Yhtään päivää yrittäjänä en ole katunut
En saanut opiskeluun enkä yritystoimintaan taloudellista tukea. Sain paljon neuvoja Lihastautiliiton urasuunnittelijalta ja muilta järjestöjen henkilökuntiin kuuluvilta. Kirjanpitäjäystäväni auttaa minua ja omasta kaupallisesta koulutuksestani on ollut hyötyä. Toisaalta esimerkiksi markkinointia olen ulkoistanut, koska en kokenut osaavani itse myydä osaamistani.
Mieletön into on auttanut pitkin matkaa, enkä ole suostunut luovuttamaan, vaikka on ollut isojakin kuoppia matkalla. Kaikesta on selvitty voittajana. Ensimmäiset vuodet menivät tappiolla. Yrittäjänä olemisessa on aina muistettava, että kaikki investoinnit, hyvässä ja pahassa, ovat yleensä omalla vastuulla.
Olin mukana tekemässä Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta hankkeen STEA-hakemusta. Vuonna 2018 pääsin siihen mukaan yhdeksi seksologiksi.
Hanke jatkuu edelleen ja hankerahaa on tällä erää tämän vuoden loppuun. Hankkeen tarkoitus on voimaannuttaa asumispalveluiden ihmisiä ja kouluttaa henkilökuntaa. Hanke arvioidaan vuosittain. Työ tapahtuu eri puolilla Suomea: Jyväskylässa, Päijät-Hämeessä ja pk-seudulla.
Työoloja ja -aikoja on jouduttu junailemaan, mutta niiden järjestämisestä ei olla koskaan kieltäydytty sopimasta. Voimaa seksuaalisuudesta hankkeessa he suostuivat kaikkeen, esimerkiksi budjetoivat minulle automaattisesti enemmän matkakuluja ja majoituskuluja. Kaikki sopimukset ja muutkin asiat ovat sujuneet todella hienosti. Olin onnekas, koska hanke on tuonut minulle säännöllisempää tuloa kuin yksittäiset tilaukset.
Ihmiset suhtautuvat minuun yrittäjänä positiivisesti. Ihmiset sanovat ärsyttävyyteen asti minua rohkeaksi.
Yllätys oli se, kuinka paljon pitää tehdä töitä keikkojen eteen. Minulla oli paljon kontakteja ja luulin, että kontaktini ovat heti kysymässä palveluitani yrityksen perustamisen jälkeen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tämän suhteen olin neuvoton, ennen kuin palkkasin siihen apua.
Nyt tuntuu, että se, mitä minulla on sanottavaa, on helpompi kertoa. Yhteiskunta on kypsempi, maailma tuntuu olevan valmiimpi kuuntelemaan. Seksuaalisuus kuuluu kaikille, myös vammaisille.
Vammaisuus on vaikuttanut yrittäjyyteeni vain positiivisesti. Tässä tilanteessa se on ollut valttikortti, kun myyn vammaisten seksuaalisuuden asiantuntijuutta. Yhtään lehtijuttua ja muuta ei olisi tehty ilman vammaisuutta (ja niitä on paljon!).
Mitä yrittäjyys on tuonut minulle
Voin itse päättää kaikista asioista. Päivääkään en ole katunut lähtemistä vakituisesta työstä. Olen satsannut rahaa yritykseeni.
Neuvo uusille vammaisyrittäjille: Älä pidä liian ruusuista kuvaa. Etsi uskallus hypätä turvallisesta palkkatyöstä, vaikka et yhtään tiedä mitä tulee vastaan. Vaaditaan todella palo tehdä juuri sitä. Ja paljon periksiantamattomuutta. Onnistumiset on tosi isoja. Se, että joku todella saa apua toiminnastani – ne ovat niitä helmiä, joiden takia jaksaa. Ei ole väliä, onko iso luento tai kahden keskeinen keskustelu. Toisaalta isojen tilaisuuksien fiilis – esimekiksi 200 ihmistä haluaa kuulla juuri, mitä MINULLA on sanottavaa.
Suositut Yle-dokumentit ovat tuoneet julkisuutta ja niiden katsojaluvut ovat olleet huikeita. ihmiset ovat oikeasti valmiita kuuntelemaan ja kiinnostuneita. Aivan käsittämätön määrä on katsottu viimeisintä dokumenttia: 143 000 kerta Tämäkin alkoi uskomattomasti: olin miettinyt antaa tällaisen juttuvinkin ja samoihin aikoihin toimittaja soitti, että haluaa tehdä jutun juuri tästä.
Yrittäjyyden huonona puolena on se, että ei tule säännöllistä tuloa mistään.
Silti tiedän, että jatkan yrittäjyyttä ja teen kaikkeni, jotta mahdollisimman moni hyötyisi toiminnastani ja että se antaisi edelleen minulle joka päivä jotakin uutta.
Railan yritys on Ilon Kipinä ja sivut löytyvät osoitteesta ilonkipina.fi.